Huomenna, tai oikeastaan tänään, lennän Tottorista Tokyon Hanedaan, jossa vietän yhden yön paikallisen vapaaehtoisen perheen luona. Tämän jälkeen matkaan Naritaan, josta lähtee lentoni takaisin Suomeen. Matkatavaroiden kanssa on kenties hieman hankalaa, sillä laukut ovat raskaampia kuin tullessa. Ehdin kuitenkin onneksi lähettämään noin 30 kiloa tavaroitani Suomeen postin välityksellä, joten laukkujen raahaaminen sentään on mahdollista.

5kk on nyt täynnä, eli noin puolet vaihtovuoden pituudesta. Moni asia jää kesken ja paljon tulen täältä kaipaamaan, mutta ainahan voin silti palata tänne uudestaan.

Ensi kerralla tarkempaa tietoa asiasta. Nyt sanon kuitenkin viimeiset terveiset Japanista ja valmistaudun viiden tunnin yöunilla huomista varten.

Näinkin voi käydä.

Japanissa on nyt kuuma. Lämpötilat pyörivät pääasiassa siinä 30-35 asteen välillä ja joskus on jopa vähän enemmänkin. Öitä lukuunottamatta se on pääasiallisesti ihan hyvä juttu. Tai no, vielä toinen miinus liittyy koulupuvun mustiin, kuumiin housuihin ja koulumatkojen pyöräilemiseen helteessä, mutta eipä kelien suhteen juuri valittamista ole.

Koska ruoka on yksi parhaista puheenaiheista täällä, kerron myös sen suhteen muutamista viime aikojen kokemuksista. Kyotossa maistoin raakaa kanaa. Aluksi ajatus tuntui hieman oudolta. Maku oli kuitenkin tosi hyvä ja liha tosi mehukasta, eikä ollenkaan kuivaa tai sitkeää. Myös kanan sydäntä oli tarjolla ja sekin osoittautui oikein hyväksi. McDonaldsissa olen joitakin kertoja Japanissa myös käynyt. Hampurilaiset ja ranskalaiset sinänsä eivät poikkea Suomen vastaavista, mutta silti niistä tuntuu puuttuvan jotain, eivätkä ne maistu niin hyvälle (koska kyllä, yleensä mäkkiruoka on vähintäänkin yhtä hyvää kuin miten epäterveellistä se on).  Ainut selitys sille tuntuu olevan se, että japanilaiseen ruokaan totuttua se on vain niin kerta kaikkiaan erilaista ja verrattuna lähinnä pelkkää rasvaa, että se lähinnä ällöttää. Kyllähän täälläkin tosin monia ruokia friteerataan, mutta silti se on niin erilaista. 

Valokuvia on parien edellisten päivien reissujen aikana taas kertynyt ihan kiitettävästi. Nyt sain onneksi käyttööni kätevän ulkoisen kiintolevyn, jonne saa muistikortit tyhjenneltyä helposti. DVD-levyille täytyy silti lisäksi edelleen kuvia poltella, koska yksi tai kaksi säilytyspaikkaa on arvokkaille kuville melko vähän. 

Noin viikon ajan yöunet ovat jääneet todella vähälle. Iltaisin on mennyt myöhään ja herätys on ollut aikaisin aamulla. Todella mukavaa on kyllä päivisin ollut, mutta vähitellen väsymys on alkanut silti painaa. Tänään nukuinkin siis klo 11 asti ensimmäistä kertaa koko vaihtovuoden aikana! Tähän asti parhaimmillaankin on täytynyt herätä jo ennen yhdeksää. Ainoastaan kuumuus hieman häiritsi, mutta nyt tuntuu kyllä hyvältä.

Koska tänään on taas kerran  yksi niistä päivistä, jolloin ei ole mitään tekemistä, taidan taas nukkua hetken. Talosta ei nyt ulos jaksa lähteä, kun keskellä peltoja nyt ei ihan hirveästi mielekästä tekemistä keksi. Eli seuraavaan kertaan siis taas!

(Ja vielä nopeasti pahoittelut viivästyksestä niille, jotka odottavat kirjeitä. Heinäkuu on ollut aika kiirettä ja kirjoittaminen on viivästynyt, mutta eiköhän musta pian jo kuulu.)

Kesäloma alkoi tuossa 25.7 ja kestää huikeat 3 viikkoa! Oppilaille toivotettiin hyvää lomaa, iskettiin kasa koulukirjoja ja ylimääräisiä läksyjä käteen sekä käskettiin vielä opiskella ahkerasti. Lisaksi myös muistutettiin, että ensimmäinen lomaviikko on jotain ylimääräisiä oppitunteja, joille suurimman osan porukasta on osallistuttava. Mielenkiintoista ja kovinkin rentouttavaa lomaa siis kaikilla varmasti tiedossa. Ala-astelaisilla on jonkinlaisia hassuja jumppatuokioita (ilmeisesti) päivittäin puoli seitsemän aikaan aamulla, jolloin lapsia kokoontuu opettajien kanssa radion äärelle pomppimaan ja huutamaan. Läheisen pikkukylän ipanat sattuvat onnekseni kokoontumaan päivittäin heti tuonne oman ikkunani ulkopuolelle, joten ihanina kesäloma-aamuinani saan siis herätä kello 6:30 joka päivä ulkona huutavaan musiikkiin ja opettajien megafoneista pauhaavaan opettajien selostukseen. Vaikka toisaalta taas isäntäperheessänikään ei kuitenkaan ymmärretä, miksi ylipäätään kukaan saattaisi haluta nukkua pitkään, kun yhtä hyvin voi nousta yös jo puoli kuudelta. Viimeistään vähän ennen seitsemää on tietenkin soveliasta ja itsestään selvää aloittaa päivän työt. Tai vaikkei olisi yhtään mitään suunnitelmia, niin tietysti on järkevämpää herätä aikaisin ja lojua päivä lattialla pimeää televisiota tuijottaen.

Rakas siskoni saapui toissapäivänä Osakaan. Eilen lahdin vastaan ja törmättiin oikein kätevästi heti Umedan aseman pääporteilla. Illalla tultiin sitten yhdessä junalla Tottoriin, seikkailtiin etsimässä hotelleja (melkein kaikki täynnä) ja vietettiin keskenään oikein hyvää aikaa. Tänään vuorossa oli isäntäperheen tapaaminen, koululla käynti ja lähiympäristöjen esitteleminen. Tulkkaus onnistui yllättävän hyvin ja suurin osa asioista saatiin juteltua oikein kätevästi. Lp:ni kutsui myos itsensä paikalle ja saapui illalla kuuden aikoihin juuri sopivasti ruokapöytään. Ilta kului lähinnä porukassa jutellessa kunnes lopulta vetäydyttiin mun huoneen puolelle.  Satuttiin vielä löytämään talosta langaton nettiyhteyskin, vaikka sellaista kuulemma ei oikeastaan edes ole olemassa. Sainpahan pitkästä aikaa tarkistettua sähköpostitkin, kun kerran nyt ei nettiä pysty kesäloman aikana käyttämään luultavasti olenkaan.

–

1.8.08

Eilinen oli aika sekava yllätyspäivä. Alun perin mulla oli suunnitelmat koko päiväksi, joka siis tarkoitti sitä, ettei erityisiä suunnitelmia ollut tarkoitus tehdä. Isäntäperheellä ja muutamilla muilla ihmisillä kuitenkin oli ihan omia suunnitelmia, joiden mukaan sitten oli mentävä. Kunhan kämpiltä päästiin pois, niin lähinnä pyörittiin kahdestaan Tottorin keskustassa. Ilta meni sitten aika pitkälti niin kuin edellinenkin.

Tänään lähdettiin aamulla bussilla Osakaan. Tavattiin siellä eräs mun tuttava, jonka kanssa lähdettiin junalla Kyotoon. Kierreltiin ensin aseman ympäristöä hetken aikaa ja sitten roudattiin kamat hotellille. Sitten katseltiin parit temppelit ja kivan pitkät jonot torii-portteja joiltain pyhäköiltä. Tuli otettua kuvia ihan kiitettävästi. Sitten tulikin jo pimeää ja käytiin syömässä. Mukaan tuli siinä vaiheessa vielä pari uutta tyyppiä.

Nyt kirjoittelen hotelli Gionista meidän huoneesta läppärillä. Kello on jotain 4.20 paikallista aikaa ja vähän meinaa väsyttää. Huomenna lähden kolmen aikoihin taas takaisin Tottoriin ja sisko jatkaa minne jatkaa. Mielettomän mukavaa on ollut mutta aika menee vain kamalan nopeasti.

Tässä nyt oli ihan vain tällainen nopea väliaikatiedotus. Blogin päivittäminen on ollut melko nihkeää, kun netin käyttö on ollut viime aikoina tosi vähäistä. Koitan loman jälkeen taas jatkaa kirjoittamista, mutta siihen asti musta tuskin mitään kuuluu.

Perilla oltiin vahan aamuyhdeksan jalkeen ja pyorittiin kuvaamassa koko paiva. Ensin kaytiin katsomassa Osakan linna ja sen jalkeen lahdettiin jollain veneella sielta linnan kupeesta ja paastiin silla ihan ydinkeskustaan asti. Sen jalkeen jakauduttiin vahan pienempiin kasoihin ja kukin sitten liikkui missa huvitti. Ma olin niiden kahden nuoremman tyypin kanssa suurimman osan ajasta ja kaveltiin kylla jalat puhki ja nahtiin (ja kuvattiin tietty) paljon.

Ruoka oli mielettoman hyvaa, Osakan okonomiyaki ja takoyaki varsinkin hakkaa Tottorin vastaavat ihan mennen tullen.

Hotelli oli myoskin ihan jees. Kaikilla oli omat huoneet ja sijainti oli hyva, lyhyen kavelymatkan paassa paakaduista. Hintakaan ei ollut pahimmasta paasta.

Valokuvauksen kannalta Osaka on mielettoman hyva paikka. Jotenkin isossa kaupungissa kuvaaminen on tosi inspiroivaa puuhaa ja oikeastaan ainoaksi ongelmaksi muodostuu se, etta valilla kaikkiin niihin ideoihin ja kuvauskohteiden paljouteen meinaa vahan hukkua. Ja muistikortteja tarttis enemman. Valilla taalla maalla turhautuu, kun tuntuu etta kaikki on jo kuvattu eika oikein uusia ideoita saa mistaan. Vaihtelun vuoksi kaupunkikuvaus oli siis kylla tosi mukavaa, vaikka aikaa ei ollutkaan kuin se kaksi paivaa. Eilen illalla viela katselin tietokoneelta nopeasti lapi viikonlopun aikana otetut kuvat ja tulin siihen tulokseen, etta kuvien kayttokelpoisuusprosentti oli huimasti korkeampi kuin yleensa. Karkeasti suunnilleen joka viides oli jopa taysin kayttokelpoista tavaraa.

Porukka oli mukavaa ja kaikin puolin viikonloppu oli oikein onnistunut. Saan puolesta osui kylla juuri kohdalleen. Junamatkan aikana kylla naytti paikoitellen vahan rumalta, mutta perille paastya keli oli tosi hieno. Yhteenvetona vois todeta, etta tuli kylla otettua kaikki irti koko rahan edesta ja viela reilusti ylikin.

—–

Jalkikateen nyt lisaan viela pari lainausta jotka huomasin eraasta toisesta blogista:

Tunnelma kaduilla on suurkaupunkimainen, silla erotuksella etta Osaka on maailman muihin suurkaupunkeihin verrattuna poikkeuksellisen siisti. Kilometrien mittaisilla Minamin ostoskaduilla kulkeva suomipoika saa ensimmaisella kerralla melkoisen informaatiahkyn. Lukuisat pikkupuodit tuntuvat kilpailevan siita, kenella on raikein julkisivu. Kuvittele 7paivaa-lehden aukeama, kerro kuvien maara kolmella, vaihda varit neonvareiksi ja kaikki tekstit japaniksi, niin saat tyypillisen japanilaisen mainosjulisteen tai kaupan ulkoasun. Kun tahan viela lisataan joka paikassa huutelevat myyjat ja promoottorit seka melko kovalla soiva musiikki, on epilepsiakohtaus lahella.

Suurin osa mista tahansa teksteista on ainoastaan japaniksi. Kaupan hyllyt ovat taynna purkkeja vailla minkaanlaista kuvaa, joten merkkikielta taitamaton joutuu hieman arvailemaan sisaltoa. Osassa metrokarttoja on ainoastaan suurimpien asemien nimet arabialaisilla kirjaimilla, asemilla on onneksi myos lankkarinimet..

—–

Ohjelmien tyyli poikkeaa melko paljon lansimaisesta. Ruokaohjelmia on valtavasti, samoin kuin erilaisia sketsi- ja hupiohjelmia, joita niitakin on aivan laidasta laitaan. Kourallinen tunnetuimpia julkkiksia pyorii jatkuvasti vakiovieraina monissa ohjelmissa ja muutenkin monet ohjelmat rakentuvat hyvin pitkalti ihan sinallaan jo pelkastaan julkkisten varaan. Huumori on tarkeassa osassa ja myos se on kovinkin erilaista Suomalaiseen verrattuna.

Eras mielenkiintoinen tapa on se, etta tekstitysta kaytetaan runsaasti korostamaan yksittaisia repliikkeja ja vitseja. Siis japaninkielisia teksteja japaninkielisista puheista. Tekstit ovat yleensa hyvinkin huomiota herattavia, samoin kuin myos studioiden lavasteet, jotka ovat kaukana sellaisesta hillitysta ja asiallisesta tyylista johon on Suomessa totuttu. Raikeita koristeita, valkkyvia lamppuja ja valokaapeleita on joka puolella, savu- ja valoefekteja kaytetaan hyodyksi seka usein myos musiikki jytaa taustalla lujaa. Tai lahinna musiikkipatkat, jotka loppuvat yhta nopeasti ja yllattaen kuin alkavatkin. Ohjelmien (lahinna sketsiohjelmat ja vastaavat studiohassakat) musiikkeina kaytetaan sekalaisten ja tuntemattomien patkien lisaksi hyvin paljon myos Suomessakin tunnettua elokuvamusiikkia (Titanic, Star Wars, Indiana Jones, Pirates of the Caribbean ym vastaavia) ja klassikkobiiseja, jotka lahes jokainen tunnistaa. Sama myoskin mainoksissa. Eras musiikkiin liittyva mielenkiintoinen yksityiskohta on myos, etta jopa uutisissa kaytetaan valilla taustamusiikkeja, joilla selkeasti pyritaan vaikuttamaan siihen, millainen kuva ihmisille itse uutisesta valittyy.

On mielenkiintoista huomata, miten erilaisia kaytantoja myos television suhteen eri maissa on. Jokainen asettakoon itse erilaiset kaytannot paremmuusjarjestykseen, mutta omasta mielestani seka Suomen etta Japanin television kannattaisi kummankin ottaa tietyissa asioissa hieman mallia toisistaan.

Kuvittelin tuon lyhyen sadekauden alkavan jo aiemmin, mutta se venyikin nyt sitten kesakuun lopulle asti. Saatiedotuksissa on viime viikosta asti ennusteltu pelkkaa sadetta ja sita se on sitten ollutkin. Tosin nyt juuri talla hetkella kylla on vaihteeksi pienta taukoa, mutta nayttaa kylla silta, etta milloin vain saattaa alkaa taas vetta tulla. Aika lamminta tosin silti on ollut. Ilmankosteus on ollut myos aika hulppeissa lukemissa ja se myos tuntuu, varsinkin kuumina paivina. Mutta mikas siina, itse kylla ihan tykkaan. Ainut ongelma on se, etta pyykkia tulee kamalat maarat ja kuivattaminen ei meinaa oikein onnistua.

Koulun kirjastossa on pari lyhytta hyllya englanninkielisia kirjoja ja viime aikoina on melkein kaikki vapaa-aika kulunut lukiessa. Kotona ei sisalla hirveasti tekemista ole ja kuvaamaankaan ei sateeseen aina jaksa lahtea, joten aikaa tulee vietettya suurimmaksi osaksi kirjojen parissa. Ongelmana on lahinna vain kirjojen vahyys, ja kun suurin osa kirjoista on sellaisia, joista on myohemmin tehty leffoja (tai muutamassa tapauksessa mahdollisesti elokuvista kirjoja?) , niin juonet tietaa lahes kaikista. Myos muutamia tuntemattomampiakin kirjoja on, joista hyvin mielenkiintoisia ovat olleet Haruki Murakamin teokset, joita kylla suosittelen muillekin. Suomennettuna ei tosin taida olla kuin yksi, tai enintaan muutamia kirjoja, mutta en nyt tarkemmin tieda. Englanniksi kylla loytyy enemmankin. Koulun kirjaston osalta Murakamin kirjat on kylla tullut jo luettua lapi, mutta Tottorin kirjastosta kuulemma pystyy kaukolainaamaan ilmaiseksi. Talla hetkella siella tosin on kaynnissa jonkinlainen inventaario, joka kestaa heinakuun alkuun asti, joten viela viikon verran taytyy odotella uusia.

Ensi viikon viikonloppuna  paasen jonkinlaiselle kuvausreissulle Osakaan. Mulle tuli ihan taytena yllatyksena (tosin talla kertaa hyvinkin positiivisena sellaisena), etta AFS sai jarjestettya mut noin kymmenen muun kamerahorhon mukaan yhden yon mittaiselle kaupunkikuvauskeikalle. Hintaa hommalle tulee noin 20 000 jenia, joka on vissiin reilun satasen (ehka n. 130e) luokkaa, mutta paikallinen AFS kustantaa siita noin puolet, eli paasin jopa suhteellisen halvallakin. Lauantaina aamulla lahdetaan aikaisin liikkeelle ja sunnuntaihin ollaan yota jossain hotellissa ja sitten iltapaivan puolella tullaan takaisin Tottoriin. Hieno homma.

No niin. Kello soi taas ja hyppytunti on ohi, joten haivyn tasta enkkua opiskelemaan.

Eilen kello 12 siis tapasin Tottorin asemalla eraan ikaiseni pojan. johon tutustuin reilu kuukausi takaperin jossain AFS:n tapahtumassa. Kaveri oli siella lukenut jostain paperista nimeni ja tuli jalkeenpain kysymaan, olenko kristitty, kun nimeni viittaa sinne suuntaan. Siita lahti kayntiin keskustelu, jonka jalkeen vaihtoimme yhteystietoja.

Myohemmin sovimme sitten, etta lahtisin hanen mukanan katsomaan paikallisen kirkon (en ollut edes tiennyt, etta Tottorissa on luterilainen kirkko) puuhailuja ja eilen vihdoin ja viimein paasin paikalle. Etukateen olin jo kuullut jotain, etta kesakuun 15. paikalle olisi tulossa myos joku suomalainen porukka vetamaan konsertin. Epailin kuitenkin, etta kyseessa olisi vaarinkasitys, koska en voinut ymmartaa, miten ihmeessa tanne Japanin syrjaseuduille, nain pieneen kaupunkiin voisi eksya muita suomalaisia. Olinkin jo unohtanut asian, enka ajatellut sita ennen kuin paasin paikalle. Kirkolle saavuttuani totesin kuitenkin tiedon pitaneen paikkansa. Japanissa pari viikkoa kiertueella ollut Mikko Goes to Heaven oli viimeisella keikallaan juuri Tottorissa.

Paiva oli aivan loistava, bandi veti mielettoman hyvin ja oli hieno tunnelma. Oli jotenkin upea kokemus ja taytyy sanoa, etta se kylla lukeutuu ehdottomasti parhaisiin tahan mennessa Japanissa vietettyjen paivien joukkoon. Oli mukava kuulla hyvaa musiikkia, paasta pitkasta aikaa juttelemaan suomeksi ja yleensakin tavata samanhenkista porukkaa, niin suomalaisia kuin japanilaisiakin. Hommasta jai tosi hyva mieli. Isot kiitokset viela bandin porukoille, mikali sattuvat blogiini vaikka Googlen kautta loytamaan.

Se on vahan outoa, etta vaikka nailla on taalla englantia paljon enemman, kuin mitaan muita aineita, niin oppilaiden taso on kylla silti tosi matalaa. Opiskelumetodit on sanotaanko aika kehittymattomia ajoittain. Tahan mennessa on aikaa kulunut koulussa noin 2,5kk ja enkun oppikirjoista ollaan toisesta kayty valtavat 5 sivua ja toisesta 15. Siis tekstikirjoja, joissa on lyhyita teksteja, sellaisia, jotka kaydaan Suomessa tunneilla lapi nopeasti eika niihin myohemmin enaa vilkuilla. Taalla ne vaannetaan kerta kaikkiaan niin kuiviin, ettei mihinkaan muuhun sitten jaakaan aikaa ja takerrutaan ihan naurettaviin pikkuseikkoihin samalla kun tarkeat asiat opiskellaan ihan vinoon. Valilla tulee hinku menna paukuttamaan opettajaa kirjalla paahan ja korjata kaikki virheet mita taululle on sen tunnin aikana kirjoteltu, mutta musta jotenkin tuntuu, etta se ei ole hyva idea. 

Valilla tuolla kaytavilla kulkiessa saikahtaa kunnolla, kun joku tulee taakse ja huutaa sellaisella aarimmaisen teravalla ja kovalla armeijanuotilla KONNICHIWAAA! ja pysahtyy paikalleen keskelle kaytavaa, ottaa lakin pois paasta ja kumartaa syvaan, selka suunnilleen 90 asteen kulmassa, ellei ylikin. Toisinaan porukkaa on enemmankin ja kaikki huutavat rivissa, kumarrellen yhta aikaa. Ma en oikein tieda, vissiin kyseessa on joku ykkosluokkalaisten juttu, etta kumartavat vanhemmille oppilaille (omien klubiensa nimenomaan?) tai jotain. En oikein ole paassyt sisalle tuosta ideasta, kysyin joskus kylla joltain mutta en ihan tajunnut. Mutta taytyy kylla sanoa, etta kovan aanen saavat irti, kun kuuluu koulun toiseen paahan saakka.

Ei varsinaisesti mitaan uutta ja ihmeellista taalla suunnalla tapahdu. Taalla pienen pienessa Yazussa siis. Se on sellaista tavallista kouluun-kotiin-syomaan-lojumaan-nukkumaan -rytmia  joka jatkuu paivasta toiseen ilman sen kummempia ihmeellisyyksia. Vapaa-aika kuluu lahinna kodin sisalla ilman sen kummempaa tekemista, kun sijainti ei tarjoa mahdollisuuksia kovin moneen. Onneksi on sentaan valokuvaus, etta saa tehtya jotain kenties luovaakin. Muuten mulla varmaan vinksahtaisi jossain ja lukkiutuisin omaan huoneeseen juttelemaan itseni kanssa, alkaisin kasvattaa nurkissa pyorivia otokoita lasipurkeissa koittaen tuottaa niille jonkinlaisia mutaatioita erilaisten talosta loytyvien kemikaalien ja tarvikkeiden avulla seka tarkkailisin lopun osan ajasta pellolla kykkivien mummojen liikkeita ja kirjaisin kaiken yksityiskohtaisesti muistikirjaan. Tai siis, ei silla etteiko se jollain vois toimia sekin, mutta omalla kohdallani se todennakoisesti olisi jo halyttava merkki siita etta kannattaa hankkia ammattiapua.  

Tokyon Akihabarassa riehuneesta tyypista, joka tappoi 7 ihmista keskella paivaa tassa oisko ollut sunnuntaina, on kylla kovasti halya. Telkkari ja lehdet tunkee nyt joka paikasta juttua tapahtuneesta ja hamminki muistuttaa aika paljon syksyista Jokelan juttua.

En ole koskaan ollu minkaanlainen kovin isanmaallinen ihminen (enka ole nykyaan yhtaan sen enempaa) tai muutenkaan hehkuttanut Suomea missaan, ehken edes tarpeeksi. Lahinna olen valittanut Suomen kylmasta ja lyhyesta kesasta, loskaisesta ja kylmasta talvesta, korkeista veroista, suomalaisten hankalasta ja rasittavan sulkeutuneesta perusluonteesta (tassa vaiheessa joku kovinkin perussuomalaiseen kategoriaan kuuluva Hannu normijannu tulee ja paiskaa nayton seinaan ja vannoo kuristavansa mut heti Helsinki-Vantaalla, joten pahoittelen siis, ei mitaan henkilokohtaista kenellekaan.), ja yleisesti ihan laidasta laitaan hyvinkin monenlaisista asioista. Taytyy silti sanoa, etta Suomessa on SAUNA, Suomen koulutussysteemi on ihan omaa luokkaansa, suomalaiset puhuvat SUOMEN KIELTA (niin typeralta kuin se ajoittain kuulostaakin, ja varsinkin kun kaannetaan tekstia toisista kielista suomeksi) ja suomalaisilla ihan yleisesti on sellaista PERUSSISUA JA REHELLISTA JA SUORAA ASENNETTA ELAMAAN. Suomessa tv-ohjelmat paasiassa tekstitetaan dubbaamisen sijaan. Suomessa on RUISLEIPAA JA KARJALANPIIRAKOITA MUNAVOILLA. Suomen kesassa auringonlasku kestaa monta tuntia ja ulkona on kaunista keskella yotakin. Suomessa osataan myos tehda mielettoman hyvaa suklaata. Suomessa myoskin voi halutessaan rampia keskelle korpimetsaa, karjua itsensa vasyksiin ilman etta se ketaan hairitsee, ja juosta alastomana kirves kourassa rantasaunalle hakkaamaan halkoja. On Suomessa paljon pahaakin ja viallakin, mutta jatan sen toiseen kertaan, samoin kuin Japani-hehkutuksen, koska on taallakin paljon hyvia asioita. Silti valilla tulee sellaisia kuningasoloja, kun nakee telkkarista Nokian mainoksen, kuulee jostain lyhyen patkan suomalaista musiikkia tai tormaa kaupassa Muumi-tarroihin joissa lukee meidan omalla palikkakielella etta NUUSKAMUIKKUNEN. Sita tajuaa etta hahhah, sitkeasti se naurettavan pieni, 5,5 miljoonaan asukkaan syrjainen ramemaa valloittaa muun maailman vahitellen.
 
Taalla ei ole tosiaankaan tapahtunut mitaan merkittavaa, joten sen sijaan, etta kirjottaisin pitkasti jostain yhdesta asiasta, listaan vain lyhyesti joitain juttuja:
- Koulussa oli tanaan paloharjoitus, joka ei juuri poikennut Suomen vastaavista kaytannoista
- Kavin toisen vaihtarin kanssa jollain ala-asteella puhumassa jotain Suomijuttuja ja sen jalkeen lahdettiin koko koulun kanssa riisipellolle istuttamaan taimia.
- Huomenna samaisen vaihtarin kanssa meidan taytyy pitaa huomenna jotain puheita mun koulun enkkuklubilaisille. Ei mitaan hajua siita miten pitais valmistautua.
- Vastaavia vaihtarijuttuja ja Suomihommia on viela kaksi muuta tassa lahiaikoina myos.
- Kovasti saatoa AFS:n kanssa perheenjasenen visiittiin liittyen ja ihan vain tuleville vaihtareille tiedoksi, etta ei kuulkaa ole ollenkaan helppo homma ja Japanin paassa nailla on tosi tiukat rajoitukset, joista ei juuri jousteta. Eli kannattaa kylla harkita tarkkaan ennen kuin lahtee suunnittelemaan mitaan, eika varsinkaan kannata pitaa itsestaan selvyytena sita, etta perhe, LP tai paikallinen chapter (puhumattakaan Osakan/Tokyon/Nagoyan toimistoista, joiden mukaan chapterit menee) koko asiaan edes myontyisi.
- Ei muuta.

Nyt taas vaihteeksi suuntaan polkupyorani kohti UUTTA JA HIENOA, KIILTAVAN PUNAISTA JUOMA-AUTOMAATTIA, joka oli eilen ilmestynyt lahelle kamppaa! Ja talla kertaa tuuri on mun puolella ja tarjonta on parempi kuin missaan tahan mennessa eteen sattuneessa automaatissa. Lisaksi siina on ehka hienoimmat  “on varastossa”- ja “tyhja”-valot jokaisen virkistavan tuotteen kohdalla SEKA alaosassa upein luukku mita juoma-automaatteihin voi tehda! Kauniin kiiltavaa, lapinakyvaa, naarmutonta pleksia oleva, kauniisti kaareutuva luukku, joka ei ramahda helisten kiinni niin kuin useimmat, vaan sulkeutuu pehmeasti ja hitaasti ilman pienintakaan kolahdusta.

(Tanaan on nakojaan joku caps lock -paiva. Enka vielakaan vastaillut kommentteihin enka enaa ehdi, joten pahoittelut ja ensi kertaan.)

Nyt olin laiska enka viittiny alkaa kirjoittelemaan ite oikeastaan mitaan, joten ens kerralla sit jotain.
Niin ja tan kesan ylioppilastutuille (ja tuntemattomille) valtavasti onnitteluja! Homma on nyt purkissa ja lakit kourassa ja tulevaisuus eessa, isot kadenpuristukset vaan sinne kaikille ja viela isosti onnea!

Mulla on ollut tarkoituksena kirjoittaa jossain vaiheessa pitka ja tarkka kuvaus normaalista japanilaisesta koulupaivasta, mutta viela en ole saanut aikaiseksi. Enka saa nytkaan, koska jos sen kirjoitan, siita tulee pitka. Pitka. Mutta voisin nyt tassa vaiheessa valottaa muutamaa mielenkiintoista asiaa, jotka poikkeavat suomalaisesta koulusysteemista. Ensinnakin paiva alkaa silla, kun kello soi klo 8:10. Yleensa tahan aikaan olen kuitenkin viela pyorailemassa jossain puolessa valissa koulun ja kodin valilla, koska kello soi toisen kerran viela 8:20, jolloin koulu varsinaisesti alkaa. Sen jalkeen on aluksi lyhyt, noin 10 minuutin mittainen sessio, jonka sisalto hieman vaihtelee. Yleensa englanninopettajat teettavat oppilailla muutaman lyhyen lukuharjoituksen (siis ainakin tassa meidan “enkku”luokassa). Sen jalkeen toiset 10 minuuttia kuluu short home roomin parissa, eli sellainen hr-open vetama lyhyt infotuokio, kaydaan paivan asiat lapi jne. Sitten tulee se kaikista mielenkiintoisin osuus. Oppilaat leviavat ympari koulua siivouksen (souji) pariin. Taalla on tarkat kaavat siita, mitka ryhmat siivoavat mitkakin tilat, eli koko koulu tulee katevasti puhtaaksi n. 1000 oppilaan voimin – sekin kymmenessa minuutissa. Oppilaat lakaisevat lattioilta polyt, tyhjentavat roskakorit, pesevat ikkunoita ja pyyhkivat poytia seka kitkevat rikkaruohoja. Aivan, kitkevat rikkaruohoja. Osa porukasta ajetaan aina koulun pihalle nyppimaan ruohotuppoja soran seasta. Idea sinansa ei nyt ole ehka huonoimmasta paasta, mutta jostain syysta piha nayttaa aina ihan samalta, riippumatta siita, kuinka paljon niita kasveja sielta revitaan. Koko systeemi sinallaankaan ei ole ollenkaan huono. Toimenpiteesta suoriudutaan hyvinkin nopeasti, joten vaikka siita tuskin kukaan kovin paljon pitaakaan, niin ainakaan tahan mennessa en ole kovin monien kuullut hommistaan valittavan. Ja kaiken jarjen mukaan valtavalla tyontekijamaaralla homma todella saadaankin hoidettua. Ja kyllahan se hoituukin. Oikeastaan ainut miinuspuoli asiassa on se, etta kun toiset tekevat tehtavansa hyvinkin tunnollisesti, niin toisilla taas ei karsivallisyys riita harjan kaapista ulos nostamisesta kauemmas ja tyon jalki on sen mukaista. Ja ikkunoiden “pesu” likaisilla rateilla myoskaan ei kovin paljon paikkoja puhdista, likakuviot lahinna muuttavat jarjestystaan. Mutta vaihteluahan se on sekin. Ainakin valtio on keksinyt oivan tavan saastaa koulujen yllapitokustannuksissa, ja kun siivous on hoidettu samalla tavalla ties mista asti, niin eihan kukaan siita voi valittaa, miksi uusia systeemeita otettaisiin kayttoon, kun vanhoillakin on parjatty.

Tassa talta kertaa, nyt taas loppuu aika.